vaihdoin siis pohjan. ei siinä edellisessäkään mitään varsinaista vikaa ollu, se ei vaan ollu ihan mun. tämä on. tai ainaki lähempänä. mulla ois oikeesti ihan selkee visio siitä, mimmosen pohjan haluisin mutta ei ole ketään joka sen mulle tekis :(. (vinkkivinkkipikkuveikalle ;)). niin joo, ja siis ne jotka muistavat mun uudenvuoden lupauksen, ni ajattelevat varmasti nyt että miksen mä ite opettele. nooh. mä kävin tutkimassa noita 'näin luot pohjan'-ohjeita ja voin kertoa teille: en ymmärtänyt sanaakaan. että se siitä. mutta jos joku välttämättä haluaisi tehdä minulle pohjan käyttämättä tippaakaan omaa luovuuttaan ja olisi valmis noudattamaan kaikkia toiveitani (lue: käskyjä), niin ilmoittautukoon xD.

huomasin silloin ku muutettiin tänne, että mulle on tapahtunu kauhein kaikista maailman asioista: vaikkakin kävin vain töissä helsingissä, olin helsinkiläistynyt. se tarkoittaa siis sitä, että aina piti kävellä nopeasti ja jos joku oli edessä tökkimässä, meni hermot. saati liukuportaat..nehän on suorastaan juostava, ja voi prkl niitä uunoja jotka eivät osaa seistä kiltisti oikeassa reunassa, murrrrr.

nyt viimesen kahen viikon aikana on vihdoin havaittavissa selkeää savolaistumista: ei puhettakaan kiireestä. katsokaas, ehtiihän sitä vähemmälläkin juoksulla :). osaan kävellä rauhallisesti ja jos joku tökkii edessä niin mikäpä siinä, odotellaan. eilen huomasin tokmannin liukuportaissa itsekin seisovani tyytyväisenä keskellä portaita, ilman ajatustakaan siitä että pitäis liikkua joko sivulle tai eteenpäin. ihanaa! 

ratissakin olen maltillisempi..ärräpäitä pääsee tuskin koskaan. yhtenä päivänä semmonen mies yritti ihan väkisin jäädä mun ja uunon alle - käveli yhtään kattomatta suoraan eteen. ei onneks käyny mitään, samaan aikaan ku mä pamautin jarrut pohjaan (auttaa muuten ihan tosi paljon näillä keleillä..) ni se mies heräs ja hyppäs tiensivuun. siis normaalistihan mä oisin ollu ihan että v*ttup*rkelemikästnanurpo, vaan mitä kävikään! se mies vilkutti mulle että mee sie vaan, ja minä! minä repesin ja vilkutin vaan ilosesti takasin ohimennessäni. 

tosin se, että mä ite huomaan olevani rennompi ja vähemmän stressaantunu, tarkottaa sitä että mä olen varmasti ollut aika kauheeta ja kiukkusta seuraa. joten anteeksi kaikille joille olen kiukutellut täysin turhasta tai ollut muuten vaan ärsyttävä tai ylireagoinut kaikkeen sanottuun :).

pakko on vielä todeta, että vaikka aika paljon mua pelotti muuttaa tänne kauas ja pois, ja eihän me olla täällä vielä kauaa asuttu..no, joka tapauksessa. mä olen onnellinen :). tokihan joskus tulee ikävä ja semmosia hetkiä, että haluis vaan jonneki medariin kaikkien kanssa kahville mutta se tietysti kuuluu asiaan. ja onhan meillä onneks niin ihania ystäviä ettei meitä oo tänne unohdettu ;).

pakkasta on muuten melkeen 30 ja aurinko paistaa ihan täysillä. aivan ihanaa. koitan muistaa ottaa kameran ulos mukaan, haluisin näyttää teille ton meiän tien..se on niin kaunis.